Sivut

sunnuntai 15. elokuuta 2021

VANHA OVI

 Oviprojekti, melkein ikuisuusprojekti.

Tässä vanha ovi asennettuna ja millaiselle tila näytti ennen oven asennusta verholla eristettynä.


Eihän tähän oviprojektiin mennyt kuin 8 vuotta aikaa. Tuolloin putkiremontin yhteydessä teetätin sähkötöitä, jolloin jääkaappipakastin siirrettiin pois tästä. Jäi vain autio kolo paikalle. Keittiökaapistoihin samalla vaihdatin valkeat ovet, kuitenkin jääkaappipakastimen yläosaan jätin tuon yläkaappimoduulin paikoilleen vanhan oven kera. Teetätin autioon koloon vain hyllyt. Eristin ko. kaapin verholla. Pitkäjänteisesti etsin ko. kaapin kohdalle vanhan rouheaa ovea/ovia. Pari vanhaa antiikkiovea jo roudattiinkin useampi vuosi sitten ja ne odottelivat hyvää laittoajankohtaa. Viime syksynä kuitenkin löysin sopivamman oven ko. paikalle, joka odotteli vuoden verran keittiössä asennusta. Asennukseen tarvitsin kuitenkin apua, sillä vanha puuovi oli todella painava enkä olisi sitä saanut asennettua.  

                               Kuva 1. Otettu verho pois                                    Kuva 2 otettu hyllyt pois.


Kuva 3-4 Otettu yläkaapin ovi pois ja asennettu tulevaan kaappiin taustalevy sekä hyllyt. Lyhennetty vanha puuovi sopivan pituiseksi sekä asennettu paikoilleen.   
 

                                                                                    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti