Sivut

lauantai 23. tammikuuta 2021

KORISTEPULLO

 Vanhoista teippirullista jäävät pohjat käyttöön.



Korttiaskartelusta jää tällaisia erivärisiä pohjia teippirullista. Löysin sopivan pullon halkaisijaltaan, johon pujottelin niitä, en tarvinnut liimaa, rullapohjat olivat juuri sopivan timakat laittaessa niitä pulloon. Pullon yläosaan sopivan väristä narua tai lankaa (tähän tarvitsin liimaa avukseni). Elokuussa sain naapuriltani pellavakimpun, jonka kuivatin ja laitoin nyt tähän pulloon.  

                


tiistai 19. tammikuuta 2021

60-VUOTIAALLE

 60-vuotiaalle kortti sekä paketti.




Paljon Onnea ! 

Korttiin laitettu erilaisiin pieniin kehyksiin sekä linssiin kuvat. Kuvien päälle olen laittanut pienet ympyrät, kun en ole ehtinyt kysyä lupaa, saako hänen kuvat julkaista. Mutta käyhän se näinkin, kortin idea kuitenkin näkyy. Stanssattu Marianne Design kamera-aiheisella stanssilla erivärisistä kartongeista kamerat, laitettu niitä useampi päällekkäin/limittäin saaden hieman kerroksellisuutta aikaiseksi. Pieni minifilmipätkä (Tim Holtz), johon kultatarrateksti. Keskelle Paljon Onnea -valmiskuva kiinnitetty kohotarratyynyillä. Kulmiin quilling-tekniikalla pienet kukkaset.

Stanssi: Marianne Design, kamera (LR0274)

perjantai 1. tammikuuta 2021

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA

Vuosipullo



Erilaisia vuosipullokoristeluita löytyy YouTubesta. 

Pullon päällystin kuitupaperilla decoupage-menetelmällä. Paperivarastoistani sattui löytymään muutamia palasia tätä paperia (en tiedä tarkalleen ottaen mitä materiaalia tuossa paperissa on). Käytin lisäksi koristeeksi askarteluvarastostani löytyneitä koristeita. Tulostin kalenterikuukaudet, jonka jälkeen revin ne paperista irti niin että reunat jäivät kivasti epätasaisiksi. Uittelin repimäni kuukaudet pikakahvissa. Kalenterikuukausien kuivuttua korostin reunoja ruskealla värillä. Kuukaudet kiinnitetty pulloon myös decoupage-menetelmällä.  

Pullon sisälle laitoin vanhoista seinäkierrekalentereista jääneitä kierteitä, suoristelin niitä ja jätin hieman kierrettäkin kivasti kiemuralle etenkin päihin. Dutch Doobadoo numerosapluunaa käyttäen piirsin/leikkasin numerot tavallisesta ja kiiltävästä kartongista, jotka asettelin kierteisiin. Pullon suuaukkoon hieman hopeanauhaa.