Sivut

perjantai 19. kesäkuuta 2020

HYVÄÄ JUHANNUSTA

Juhannuspöytään hieman erilainen koriste tällä kertaa.




Eteiseen taannoin laittamastani naulakkopölkystä jäi ylimääräinen pölkkypätkä. Nyt tämä pölkkypätkä pääsi  koristamaan juhannuspöytää.

Kieputin narua molempiin päihin, ei näytä päät niin kolkoille. Pölkkyjen päätyihin laittelin käpyjä ja pienet tekopäivänkakkarat.

Asetin pölkyn päälle taannoin siskoltani lahjaksi saadun Muurlan Vallila Koli-kangasteemaisen tarjottimen sekä Muurlan kynttilät (samaa Kolin maisemateemaa). En ole raaskinut kynttilöitä poltella.

Keskelle tarjotinta rove, jonka edesmennyt isäni on tehnyt koivun tuohesta, ei ole käytetty liimaa vaan tehty taittelemalla. Ropeeseen laitoin paperista väsäeilemiäni ruusukkeita.

Pala kansallismaisemaa tällaisena versiona  juhannuspöydässä.                                     
                          H Y V Ä Ä   J U H A N N U S T A !


torstai 18. kesäkuuta 2020

OHI ON

Ohi On 347!





Nyt se on sitten ohi 347 päivää ja bonuksena C-luokan ajokortti plakkarissa.


Siskoni poikaa muistin kortilla sekä hieman väriltään maastokuvioon vivahtavilla sukilla. Nyt hän voi maastoutua omassa kodissa ihan omaan huoneeseen ja rentoutua.

Sukkiin käytetty Novitan 7 Veljestä  Korpi  metsäpolku -lankaa.

Kortissa käytetty stansseja, kohokuviointitaskua ja leimasimia.

Leimasin: Kraftin Kimmie, Private message
Leimasin/Stanssi: Die-namics, aakkoset sekä rekisterikilpi
Stanssi: Memory Box, Grand forest archway
Kohokuviointitasku: Marianne Design, tiiliseinä

Taustapaperina Amy Design Maps -paperilehtiön paperia.


LAHJALAATIKKO

Lahjalaatikko sukille ja kortille.




Vanha ylimääräinen arkistomapin suojakotelo, johon yhdistin väsäilemäni laatikko-osan.   

Leikkasin tukevasta pahvista sopivan kokoisia paloja jotka liimasin yhteen. 

Päällystin kauttaaltaan mustalla ja ruskealla kartongilla. 




Laatikon etuosaan liimasin raidallista kartonkia. 

Vetonupiksi leikkasin viinipullonkorkista palasen jonka päähän liimasin leijonakuviollisen napin.
Korkkiosan maalasin akryylimaalilla mustaksi. Maalin kuivuttua liimasin nupin laatikkoon.

Sinänsä jo tuo mapin suojakotelo tuo mieleen harmaakuviolliset maastosävyt, joten soveltui kivasti itse armeija-teemaiseen lahjaan.