Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste MUU: Askartelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste MUU: Askartelu. Näytä kaikki tekstit

torstai 3. elokuuta 2023

LAHJAPAKETTIIN KORISTE

 Lahjapaketin koristelua



Lahjapaketin päälle tällainen kukkanen. 
Näitä erilaisia kananmunakennoista tehtyjä kukkasmalleja löytyy mm. YouTubesta. Ehkä enemmän tämän tyyppistä kukkaa näkee auringonkukkaversiona.

Leikkaa ja muotoile kenno-osan reunat. Tee rinkula ja liimaa yhteen. Keskusta-aukon voit täyttää/tehdä mieleiseksesi napilla, tupsulla jne.

Maalasin (akryylimaaleilla) joulunpunaiseksi,  joulutähteä muistuttavaksi. Sopii ehkäpä joulupaketin koristekukkaseksi. 

Askarteluvarastostani löytyi aiemmista tekeleistäni jääneitä vihreitä kartonkilehtiä, joille nyt käyttöä. Lehtiruotoja tein muotoiluvälineellä ja päälle tuputtelin Distress Ink -mustetta elävöittämään lehtiä sekä tuomaan lehtiruotoa paremmin esille. 


sunnuntai 25. kesäkuuta 2023

Kalliolle pientä puutarhaa

Menihän se juhannus näinkin. Naapurini kanssa kohensimme kerrostalomme etupihalle jo muodostunutta puutarhaistutusta kitkien/muuttaen kasvien paikkoja, istuttaen uusia kasveja jne. Hevosenkenkään askartelemani pieni "fairy garden" -aiheinen ovikin löysi paikkansa.





Pari kuvaa askartelemastani ovesta/materiaaleista. Materiaaleina askartelutikkuja, pelikorttien maa-aiheisista niiteistä tehty saranat, joihin Inka Gold -vahavärillä vihreää sävyä. Akryylimaaleilla maalattu ovi sekä Inka Gold väreillä vahvistettu "ovilankkujen" sivusaumoja. Haaraniitistä tehty ovenkahva, joka pujotettu niiteistä jääneen vastakappaleen sisälle. Spraylakalla lakattu ovi, että kestää vähän sateita/kosteutta. 



Hieman täydennystä; tein kuoharipullojen korkkien päällä olleesta metallisuojasta pari tuolia sekä vanhasta shakkinappulasta linnulle juottoaltaan. Maalasin siihen vain valkoisella akryylimaalilla ala- ja yläosaan raitoja. Shakkinappulan alaosaan iskin naulan, voi upottaa multaan ja nappula pysyy pystyssä hyvin. Juottoaltaaksi naulasin vanhan imukupin, johon kiinnitin pikkuisen linnun (tullut jonkun koristeen mukana ja askartelijahan säilyttää kaiken), nyt tämäkin lintu ja imukupin osa tulivat käyttöön, 





tiistai 12. lokakuuta 2021

KUKKARUUKUN TUUNAUS

 Ruukkuun ilmettä


Ruukun suojaksi tuossa taannoin käytin pullon suojana ollutta suojaverkkoa. Tähän ruukkuun myös tällainen mutta hieman tiheäruudukkoisempi. Yläosaan kieritin narua ja nyöriä. Ruukkuun mustikanvarpuja väriä tuomaan.


                                                     

lauantai 2. lokakuuta 2021

KURPITSAT JA VÄRIÄ SYKSYYN

 Kurpitsoilla koristellen




Näitä ympyrävirkkauksia voisi sanoa keskeneräisiksi jääneet -töiksi. Varmaankin säilyneet lankakaapissani 1980-luvulta lähtien. Tarkoitus oli varmaankin tulla parveketuolin pehmukkeelle uusi päällinen, mutta jäänyt toteutusta vaille (ehkä suunnitelmat muuttuivat). Ei näille oikein mitään käyttöä ole, joten kiepsautin ne kurpitsoiksi. Netissä näkee jos jonkinlaisia kurpitsaluomuksia tehtynä kankaista, virkaten jne. Täytteeksi laitoin pieneen muovipussiin paperisilppurin silppua. Suljin langalla ympyrän suun suppuun sekä kieritin lankaa ympärille kurpitsan muotoa hakien. Koristeiksi varsi nyörinpalasesta, paperikoristeita ja lehtiä. Muutama vanhasta kierrekalenterista jäänyt metallikiehkura vielä lisäsomisteeksi. 


maanantai 6. syyskuuta 2021

KURPITSAKORISTE

Hieman väriä ja piristystä kotiin syksyllä.





 Vanhasta jo kuluneesta kirjasta poistin ensin kannen. Piirsin lyijykynällä vapaalla kädellä kurpitsan muotoa. Tokihan voi tehdä kaavankin. Ensin leikkasin muutaman lehden lyijykynän jälkeä pitkin. Päällyssivut jäikin "koholle", joten seuraavat oli helppo piirrellä  ja leikata aina vähän kerrassaan. Kun olin saanut ns. koko kirjan leikattua tuputtelin maalia kirjan sivureunoihin niin että kirja oli suljettuna tuputusvaiheessa. Tämän jälkeen avasin sivut yksi kerrallaan ja pyöräytin kurpitsan muotoon liimaten kirjan etu- ja loppupään yhteen. 

Jos kurpitsa jää pyöräytyksen jälkeen latteaksi voi pöyhkeyttä saada lisää suihkuttamalla varoen ohuelti lehtien väliin vettä (erittäin hienojakoinen sumutin). Näin lehdet turpoaa kuivuttuaan ja lisäpöyhkeys saadaan siitä. Lopuksi koristelua. Laitoin puukepin varreksi, hieman tekovaahteranlehtiä, kankaisen rusetin, heteitä ja seinäkalenterista jäänyttä metallikierrettä. Pari erilaista asetelmaa kokeilin tehdä, nyt sitten mietinkin kumman asetelman jätän, runsaan vai ei niin runsaan. 

                             



maanantai 2. elokuuta 2021

PAPERIRUUSUT

Vaaleanpunaisen ruskeita ruusuja 



Tilaamani paketin täytteenä tullutta vaalenanpunaisen/ruskeasävyistä paperia, jonka leikkasin suikaleiksi kuvioreunaisilla saksilla ja punoin ruusuiksi. Kauniita laittaa vaikka lahjapakettikoristeeksi tms. Näitä tein aiemmin ruskeasta paperista.


sunnuntai 11. huhtikuuta 2021

KUKKARUUKUN TUUNAILUA

 Ruukun tuunailua.


Parvekkeella ollut viherkasvi sypressi vai mikä lie nimeltään oli pienessä ruukussa ja kaipasi vaihtoa hieman isompaan ruukkuun. Tuunailin vanhan saviruukun kasville uudeksi "kodiksi". Kipeputin pakkausnarua ruukun yläosaan ja kiepautin ruukun ympärille vanhoista pullosuojista jääneen muoviverkon. En tiedä käytetäänkö tällaisia venyviä suojaverkkoja enää pullojen ympärillä. Ennen muinoin ainakin, jos osti laivalta ns. tuliaisjuomia tai lentokentiltä, niin oli mahdollista laittaa ympärille tällaisia verkkosuojia ettei pullot ns. kolise tai mene niin herkästi kolistessa rikki. Näitä verkkoja löytyy askarteluvarastostani, ja silloin tällöin näilläkin on käyttöä askarrellessa milloin mitäkin, kuten nytkin. 

                  



keskiviikko 10. maaliskuuta 2021

PORKKANAKORI

 Väriä pääsiäiseen




Porkkanakoriin pohjalle laitoin hieman pakkausten täytteenä tullutta ruskeaa täytepaperia. Paperin päälle niintä sekä vihreää silppua (joka niin ikään tullut pakkausten täytemateriaalina). Askartelumateriaalien kätköistä löytyi pätkä oranssia kudosputkea, niiden sisälle laitoin ruskeaa pakkauspaperia täytteeksi. Vihreästä avatusta paperinauhasta tehty porkkanoille hieman vartta. Yhteen porkkanaan käytin paksuhkoa oranssia lautasliinaa. Pienet miniporkkanat ovat askarteluliikkeestä ostetut. Muutama vuosi sitten marmoroidut vihreäsävyiset munankuoret sekä yksi virpomavitsan mukana tullut vaaleanpunainen koristemuna lisänä somisteiksi koriin höyhenten joukkoon.

perjantai 5. maaliskuuta 2021

PÄÄSIÄISKORISTEITA

 Pääsiäiseksi tällaisia verkkomunia.




Olen jemmaillut askartelukäyttööni sipuleista ja hedelmistäkin tulleita erivärisiä pehmeitä verkkopusseja. Näitä olen silloin tällöin jo aiemmissa töissäni käyttänyt mm. Halloween-ovikoristeessa taustana. Nyt käytin näitä munankuorien päällystämiseen. Munankuorien sisuksen olen tyhjentänyt ja huuhtonut (askartelulikkeistä varmaankin löytyy myös muovisia tai styroxmunia). Ideoida voi laittamalla rusetin tai jättää ilman rusettia. Nauhankin voi pujottaa läpi ja laittaa roikkumaan. Lisäkoristeeksi laittaa vaikka helmen nauhan pohjaan. Itse tein pläjäyksen rusettisomistein sekä ilman niitä. Kuvassa rusettisomisteiset ja ilman rusettia olevat laitoin virkkaamaani koriin.



lauantai 23. tammikuuta 2021

KORISTEPULLO

 Vanhoista teippirullista jäävät pohjat käyttöön.



Korttiaskartelusta jää tällaisia erivärisiä pohjia teippirullista. Löysin sopivan pullon halkaisijaltaan, johon pujottelin niitä, en tarvinnut liimaa, rullapohjat olivat juuri sopivan timakat laittaessa niitä pulloon. Pullon yläosaan sopivan väristä narua tai lankaa (tähän tarvitsin liimaa avukseni). Elokuussa sain naapuriltani pellavakimpun, jonka kuivatin ja laitoin nyt tähän pulloon.  

                


lauantai 24. lokakuuta 2020

HALLOWEEN (RASIA)

 Happy Halloween!



Tein keksirasiasta halloween-teemaisen rasian. Hioin kevyesti karhentaen ensin purkin/kannen ulkopinnat. Levitin ulkopinnoille valkoista gessoa kuvioiden peitteeksi. Gesson kuivuttua maalasin purkin mustaksi ja purkin sivuille  n. 2 cm välein oransseja raitoja (akryylimaaleilla). Sisäosan maalasin hohtavan kuparin sävyisellä akryylimaalilla. Maalien kuivuttua kiinnitin decoupage-menetelmällä halloween-aiheisista lautasliinoista kuviot sekä sisäreunaan että kannen päälle. Kanteen lisäksi liimasin oranssista muurarinnarusta reunustaa sekä pari muovista käärmettä joihin hankasin hieman myös kuparin sävyistä akryylimaalia.



Huomioitava, jos maalaa reunaosan ylös asti, niin kansi voi kiinnittyä tiukemmin kiinni. Mikäli haluaa kannen pysyvän samalla löysyydellä kuin ennen maalausta,  niin kannattaa jättää reunaosasta maalaamatta kannen kiinnittymisosan verran. Tai voihan olla että jollain toisella maalilla tämäkin luonnistuu paremmin. Itsellä tuo kansi menee tiukahkosti kiinni, mutta ei haittaa käyttötarkoitusta, kun rasiaan tulee nameja, enkä laita kantta ns. pohjaan asti kiinni, vaan kevyesti päälle. 

maanantai 28. syyskuuta 2020

RUSETTEJA LAHJAPAKETTEIHIN

Origamitaittelulla rusetteja


YouTubesta löysin kivan origamitaittelun ruseteille. Itse käytin 21 x 21 cm neliöpalaa. Pieniä erikokoisia ylijäämäpaperipaloja voi käyttää mm. näin hyödyksi. Taittelussa huomioitava kumpi puoli tulee rusetista näkyville, mikäli ei ole molemmin puolin sama kuvio tai väri. Kokeilin tehdä ihan vaan pelkästä oranssista paperista ja kahvipakkauksen hopean värisestä sisuspussista sekä pari rusettia vanhoista tapettirullajäämistä. Tapettien taittelu oli hieman haastavaa, kun ovat paksuhkoa materiaalia, samoin tuo kahvipussista väsäilemäni rusetti vaati jonkin verran haastetta. Kahvipussiruseteissa käytin apuna hieman silitysraudan lämpöä sulattamaan kiinni (varsinkin tuota rusetin nauha-/häntäosaa) ja tapeteissa käytin hieman liimaa rusetin häntäosan pysymiseksi kasassa. Häntäosan voi viimeistellä leikkaamalla mieleisekseen.

lauantai 26. syyskuuta 2020

VAAHTERANLEHTIRUUSUJA

Vaahteranlehtiruusulaatikko


Todella vanha, jo ns. aikansa elänyt puinen laatikko, josta osin maalitkin hilseilleet pois. Vähän hiekkapaperilla putsailua ja varastosta löytämäni valkoinen pohjamaali (jota sivelin pariin kertaan), toi vähän eloa laatikkoon. Mustalla akryylimaalilla korostin lisäksi kirjaimia. Laatikon pohjalle laitoin oasis-sientä. Grillitikusta pätkästyjä tikunpätkiä, joihin tökkäsin spraylakalla käsitellyt vaahteranlehtiruusut.  Voisi tietysti laittaa kahvaan nauhasta rusettiakin, mutta taidan jättää tällä kertaa sen tekemättä.