Sivut

tiistai 1. toukokuuta 2018

OVEN KUNNOSTUSPROJEKTI


Vanhan oven kunnostusprojekti




Vappupuhdetta kerrakseen (minun vappuni).


Tästä se alkoi, lopputulos ei vielä selvillä!


Aloitin vanhan oven kunnostusprojektin. 
Ovi ei kuitenkaan tule varsinaiseen ovikäyttöön vaan sisustuselementiksi (tästä myöhemmin kuvaa ja juttua kun valmis).















Tässä näkyy alkutilanne. Maali oli kuivaa ja hilseilevää, joten katsoin parhaimmaksi tavaksi poistaa kaapimalla.  Ostin kaksi kaavinta, suurimmaksi osaksi tämä isompi kaavin (joka kuvassa) oli käytössä työskennellessäni.  Kuvassa näkyykin kuinka maali lähtee kuivana pieninä karstapaloina, joten ei tule ns. pölyhaittaakaan.





Tässä näkyy oven etupinnalta aloitettu työ. 

Kaavinta käyttäessä on se etu, että ei tarvitse käyttää voimakkaita maalinpoistoaineita. En myöskään tarvinnut kuumailmapuhallinta. 




Tässä kuvassa puolestaan näkymä etupinnalta kun maali on poistettu.


Hiontatyötä en ole vielä tehnyt. En käytä työskennellessäni sähkökäyttöisiä koneita vaan teen hiontatyönkin varsin perinteikkäästi käsin hiomapaperia apuna käyttäen. Varsinaiset hilseilevät maalikerrokset oli tarkoitus vain saada pois. Ohut alusmaalikerros saa jäädä tähän työhön (vaikka osin sitäkin irtosi).Hionta tasoittaa vielä oven pintaa.  Saranaosat ja avaimenreikä saavat jäädä oveen. 

Vaikka maalikerrosten poistaminen kaapialla oli tässä tapauksessa hyvä vaihtoehto, voinen sanoa että kaapiminen vei energiaa pienen tai jopa suuremmankin urheilusuorituksen verran.


Maalaus tapahtuu myöhemmin Annie Sloan Chalk Painteja käyttäen. Hesassa on kiva putiikki jossa myydään ko. maaleja Måla & More. Täällä aion käydä ostoksilla joku viikonloppu. Nyt vain ko. maalin värikartta esiin. Tosin aion sekoitella maaleja niin että saan halutut värisävyt.

Alla olevissa kuvissa oven takapinta lukkopesä poistettuna. Pinnan kaapiminen vielä vähän kesken, mutta enköhän saa senkin tehtyä tällä viikolla. 

Annie Sloan Chalk Painteja käyttäessä vanha maalikerros olisi saanut jäädä (paitsi tässä tapauksessa maali hilseili ja irtoavaa niin oli viisasta poistaa muutamat vanhat maalikerrokset). Sisustuselementtinä toimivan oven takapinta ei tule varsinaisesti esiin mutta halusin poistaa tämänkin pinnan maalikerroksia pois. Teen tähän takapintaan koemaalauksia niin että saan halutun värimaailman oveen. Koska ovi on ns. peiliovi, tarkoitukseni on käyttää useampaa värisävyä ovessa. (Tässä vasemmanpuoleisessa kuvassa näkyy selvemmin millaista maalikarstaa kaavittaessa irtosi). 

Edellinen oviprojektini  (laakaoven uusi ulkoasu) huomioiden maalisävyjen miettiminen ottaa aikaa, josko vaikka tänä kesänä saisin värivision aikaiseksi......










1 kommentti:

  1. Upeita nuo vanhat ovet :) Siinä sinulla onkin projektia, mutta kiva nähdä, millainen siitä tulee. Tuollainen ovi olisi ihana itsellekin, mutta ei ole paikkaa :) Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista