sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

POSLIININMAALAUS

Pitkään on ollut ajatuksena laittaa tähän ns. "päiväkirjablogiini" vanhoja töitä joita olen tehnyt (jääden näin muistiin). Taannoin 2000-luvun alussa halusin opetella vähän posliininmaalausta. Kaikkea kivaa olisi mukava tehdä, mutta kaikkeen ei vain aika riitä. Ehkä taas sitten joskus, kun on aikaa?


MARMOROINTI (lysteri)

Tässä kuvassa on sokerikon osalta ensikosketukseni posliininmaalaukseen eli ensimmäinen työni. Serkkuni oli aloitellut posliininmaalauksen ja hänen luonaan kokeilin tätä marmorointia lysterointi -tekniikalla. Kultauksiin taisi tulla vähän liikaa kultaa joka kuohui poltettaessa, joten ei kovin onnistunut tuotos, mutta kiva muisto ensimmäisestä työstä. 

Menin sitten posliininmaalauskurssille ja kuvan ruukku tai maljakko olikin jo onnistuneempi versio kultauksineen.


SOKERIVÄRITYÖ

Tässä posliininmaalausta ns. sokerivärityö -tekniikalla.  Eli ensin kalkkeeripaperin läpi jäljennetään malli kaakelin pintaan. Rajataan kaakeliin tulleet ääriviivat sokeriääriviivakynällä (eli tein sokerivärisekoituksen ensin). Tämän jälkeen maalataan rajauksen sisältä posliiniväreillä. Kolme pienempää kaakelia olivat ns. harjoittelukappaleet ensin varsinaista työtä. Keskellä isompi kuuma-astian alusta on. ns. varsinainen työ.



RAAPETYÖ

Ensin olen tuputtanut maalattavalle kaakelille ja tarjoilulautaselle tasaisen pinnan tekemääni värisekoitetta. Maalatun ns. aluspinnan olen antanut ensin kuivua hyvin (tein pikakuivauksen lämpimässä uunissa). Tämän jälkeen kalkkeerin avulla jäljennetty kuivuneeseen maalipintaan haluttu kuvio. Raapevarteen kiinnitetyllä raapeterällä rapsutettu yhdensuuntaisin vedoin kuviot lyhyillä ja pidemmillä vedoilla jättäen pohjaväriä pilkistämään sopivista kohdista.


2 kommenttia:

  1. Onpa hienoja töitä :) Olisi kiva joskus opetella tuota posliinimaalausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Voin vain sanoa että todella kiva harrastus :)

      Poista